Kennelin pieni historia
Tämä kuva otettiin kotipihassamme 60-luvun lopulla tai 70-luvun alussa. Esa Mäntysalo (Ahtojään kennel) kävi isovanhempieni luona siperianhuskynsä kanssa. Huskyä ihmeteltiin koko suvun voimin sen erikoisen ulkonäön ja sinisten silmien tähden. Tämä oli perheeni ensimmäinen kosketus siperianhuskyihin.>
Monta vuotta kyseisen kuvan ottamisen jälkeen kävin pikkulapsena Ahtojään kennelissä. Muista hyvin miten vietin koko illan ihanan sisällä oleilevan huskyn kanssa välittämättä seurustella muiden vieraiden tai isäntäväen kanssa. Siihen aikaan minulla taisi jo olla ensimmäinen oma koirani, kultainennoutaja Hero.
Kasvoin Heron kanssa yhdessä. Siihen aikaan me vain nautimme elämästä, emme harrastaneet mitään ja olimme ihanan päämäärättömiä. On tärkeä muistaa miten arvokasta aikaa koiran kanssa voi viettää ilman mitään kummepmia harrastuksia. Ystäväni welshinspringerspanieli Hamlet leikkii kuvassa Heron kanssa. Iloisia aikoja!
Taas kului vuosia... ja Hugo saapui talouteen (2002). Koska jotenkin tunsin siperianhuskyt ja muistin lapsuuden kokemukset sukulaisten kennelissä, rotu tuntui valmiiksi tutulta. Hugo oli alunperin kotoisin Pohjois-Carolinasta USA:sta. Se oli joutunut Suomessa kiertoon ja oli ollut useissa kodeissa ennen meitä. Ihmettelen edelleen, miten niin helppo ja älykäs koira oli joutunut kiertolaiseksi?? Hugon takia olemme nyt tässä, kennelini ja minä, ja olen elänyt tuosta vuodesta 2002 tämän ihanan rodun parissa.
Muutamien vuosien kuluttua aika oli siis valmis seuraavalle huskylle.. ja seuraavalle... Olen ollut onnekas koska olen saanut opiskella erilaisia sukulinjoja, joita olen omistanut. Kaikki niin samanlaisia mutta silti samaan aikaan erilaisia.
Siperianhuskyvuosien aikana olen löytänyt kaksi muuta rotua, jotka kiinnostavat minua. Dogo argentino ja kuvasz muistuttavat jollakin oudolla tapaa siperianhuskyjä. Ne ovat älykkäitä koiria jotka tykkäävät käyttää omia aivojaan, eivätkä niinkään kysele omistajalta ohjeita tai lupia. Muutoin ne ovat tietenkin hyvin erilaisia verrattuna siperianhuskyyn. Dogo argentino on jalostettu suurriistan metsästykseen (villisika ja puuma) ja kuvasz on laumanvartija, jolla on Unkarissa pitkä historia ihmisten seuralaisena ja vahtina.
Meillä oli dogo argentino 2010-2018. Ensimmäinen kuvasz saapui 2014. Tulevaisuus näyttää onko meillä koskaan enää dogoa, Irman saappaisiin on varsin vaikea löytää seuraajaa, mutta kuvasz tuli jäädäkseen ja olen aloittanut pitkäjänteisen kasvatustyön perustuen Unkari-Serbia-Saksa-taustaisiin linjoihin.